Palapeli Universumista ja Fermin paradoksi

Aiemmassa artikkelissa kerroin, ettei elämän määrä ja laatu Linnunradalla ole millään tavalla kiinni siitä, mitä me nyt ajattelemme tai uskomme asiasta. Vain tulevat havainnot voivat kertoa meille mitään todellisuudesta. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko keskustelussa ekstraterrestriaalisesta elämästä mitään mieltä? Koska keskustelut ja mielipiteet eivät vaikuta todellisuuteen, niin eikö kyseessä ole vain sellaisten ihmisten rupattelu, joilla on ihan liian paljon vapaa-aikaa?

Vaikka alan tutkijoiden spekuloinnilla onkin jonkin verran merkitystä tutkimuksen ohjaamisessa (mitä ja mistä etsitään) ja havaintojen tulkitsemisessa, pohjimmiltaan aiheesta kiinnostuneilla kyse on vain palavasta halusta tietää, millaisessa maailmankaikkeudessa me elämme. Mitä nykyisen havaintoaineiston pohjalta voidaan sanoa ja kuinka varmasti, ja millainen merkitys milläkin tulevalla havainnolla olisi käsitykseemme?

Aivan kuin meillä olisi 10,000 palan palapelistä käsissämme vain pari palaa, ja koettaisimme keksiä, mitä palapeli valmiina esittää. Onko valmis kuva hyytävä vai riemastuttava? Millaiset palaset muuttaisivat käsitystämme valmiista kuvasta mihin suuntaan? Mikä on meidän roolimme maailmankaikkeudessa, mikä on elämän tarkoitus maailmankaikkeudessa? Kuten Esko Valtaoja kysyy ”Tähtitieteen perusteet” -kirjassa, onko elämä vain välkettä Universumin pinnassa, merkityksetön sivujuonne suuressa kosmisessa näytelmässä, vai onko sillä jokin syvällisempi tarkoitus olemassaololleen?

Yksin vai yhdessä?

Jos haluaa jonkinlaista kuvaa siitä, mikä on ihmisen ja Maapallon asema Linnunradalla, niin lyhyesti kerrottuna Aurinkokunta kokonaisuutenaan on kuin yksi hiekkarannan hiekanjyvä sen jälkeen, kun kyseinen ranta on ammuttu hajalleen tyhjään avaruuteen. Pidemmän selostuksen voi lukea kirjoittamastani tekstistä ”Kuinka suuri on avaruus?”, joka on luettavissa myös näyttöystävällisenä A5-kokoisena PDF-versiona.

Ajatellaan ensimmäiseksi skenaariota, jossa Maapallo ja ihmiskunta on todellakin jotain täysin ainutlaatuista, niin monen sattuman summa, ettei toista ole (eikä ole ollut!) koko Linnunradalla, ehkei koko Universumissa. Tällöin maailmankaikkeus vaikuttaisi tylyltä, kylmältä, tyhjältä ja kuolleelta, vihamieliseltä elämää kohtaan. On tietysti joka tapauksessa suotavaa, että ihminen koettaa pitää itsensä ja kotiplaneettansa hengissä, mutta jos olemme Linnunradalla yksin, elämän ainoan pikkuruisen kipinän sammuttaminen oman käden kautta olisi kammottava, anteeksiantamaton rikos koko maailmankaikkeutta kohtaan. Linnunradan ainoana sivilisaationa meidän velvollisuutemme olisi kasvaa ja levittäytyä galaksiin. Tulevaisuutemme olisi puhtaasti omissa käsissämme ja meidän kannaltamme katsottuna täydellisen avoin.

Jos Linnunrata puolestaan kuhisee elämää ja teknisiä sivilisaatioita jokaisessa mahdollisessa ja joissain mahdottomissakin loukossa, tilanne on toinen. Tällöin maailmankaikkeus näyttäytyy paikkana, joka on nimenomaan tarkoitettu hoivaamaan ja synnyttämään elämää. Ihmiskunnan kohtalolla ei olisi niin suurta väliä maailmankaikkeuden mittakaavassa, kun kaikki ei olisi yhden kortin varassa (lukuunottamatta ”Suurta Suodatinta”, josta lisää joskus myöhemmin). Tällaisessa tapauksessa ihmiskunnan kohtalon määrittelee pitkälle se, millaisten olentojen kanssa me Linnunradan jaamme – ystävällisten vai vihamielisten, alkeellisten vai kehittyneiden? Jos Linnunradalla olisi meitä vanhempia sivilisaatioita, niin saisimme käsityksen siitä, mitä meille tapahtuu, niin hyvässä kuin pahassakin.

Suuri hiljaisuus ja Fermin paradoksi

Koko kutkuttava kysymys ekstraterrestriaalisesta elämästä syntyy yhdestä ainoasta syystä: ympärillämme avaruudessa vallitsevasta syvästä hiljaisuudesta. Koska havaintojen puute ei ole todiste sen enempää olemassaolosta kuin olemattomuudesta, niin Suuri hiljaisuus ei puolla sen enempää Harvinaista maata kuin Kuhisevaa kaikkeuttakaan.

Tilanne olisi täysin toisenlainen, jos satelliittikanavilta pystyisi katselemaan marsilaisten TV-ohjelmia, tai Oulun torilla voisi silloin tällöin käydä ihmettelemässä siriuslaisten tähtienvälistä rahtialusta. Sen sijaan voimme tällä hetkellä sanoa Linnunradan elämän suhteen varmasti oikeastaan vain kaksi asiaa: Maapallolla on elämää, ja Maapallolla on Aurinkokunnan ainoa tekninen sivilisaatio.

On olemassa monia tekijöitä, joiden voi katsoa puoltavan Harvinaisen maan hypoteesia. Esimerkiksi, Aurinkokunnassamme on kaikkiaan kolmisenkymmentä suurempaa kappaletta, joista ainoastaan yhdellä on varmistettua elämää. On toki mahdollista, että esimerkiksi Marsista löytyy jonkinlaista alkeellista elämää tai jäänteitä siitä, mutta se ei suoranaisesti olisi todiste ainakaan kehittyneen elämän puolesta avaruudessa, muista havainnoista riippuen jopa päinvastoin.

Toisaalta on monia tekijöitä, joiden voidaan katsoa puoltavan Kuhisevan kaikkeuden hypoteesia. Esimerkiksi pitkäikäisten tähtien valtaisa lukumäärä Linnunradalla, sekä se, että elämä syntyi Maapallolle aika tavalla heti, kun olosuhteet sen ensimmäistä kertaa sallivat. Lisäksi yksi aiemmin suuri kysymysmerkki on saanut lisävalaistusta, kun tähtien ympäriltä on alettu löytää planeettoja.

Jos Harvinainen maa -hypoteesi on totta, mitään arvoitusta ei ole oikeasti olemassa – paitsi se, että miksi Universumi on niin suuri ja vaikuttaa tehdyn elämälle, jos se kuitenkin osoittautuu tyhjäksi ja kuolleeksi. Sen sijaan, jos maailmankaikkeus oikeasti vilisee elämää, Suuresta hiljaisuudesta seuraa Fermin paradoksiksi kutsuttu hankala kysymys: ”Missä ne sitten ovat?”

Fermin paradoksille on esitetty lukemattomia erilaisia ratkaisuja. Stephen Webb on koonnut niistä viisikymmentä kirjaansa ”Jos maailmankaikkeus kuhisee elämää… Missä kaikki ovat?” Itse en ole vielä kirjaa lukenut, mutta tarkoitus olisi hankkia se käsiin pikaisesti.

Fermin paradoksi scifi-kirjailijalle

Kun tartun teokseen, jossa esitellään avaruuden muukalaisia tavalla tai toisella, valveutuneena lukijana minua kiinnostaa aina, millaista ratkaisua kirjailija tarjoaa Fermin paradoksille. Isaac Asimov käyttää Robotti- ja Säätiö-sarjoissaan Harvinaisen maan muunnelmaa; muuallakin on elämää, mutta vain Maapallolla se on kehittynyt sivilisaatioksi. David Brin esittelee omassa sarjassaan syyksi Linnunradan rotujen keskinäiset sopimukset. Alastair Reynoldsilla on kirjoissaan omanlaisensa muunnelma kuhisevasta kaikkeudesta ja sen menneisyyden vaikutuksista nykyisyyteen.

Olipa asia loppujen lopuksi miten vain, niin Suuren hiljaisuuden mysteeri ja sen mahdollisten ratkaisujen pohtiminen on kiehtovaa. Toivon mukaan me pysymme hengissä omalla planeetallamme niin kauan, että aikanaan saamme totuuden selvitettyä.

Lisälukemista

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fermin_paradoksi

http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/2009/08/the-great-silence-why-havent-signs-of-intelligent-extraterrestial-life-been-discovered.html

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: